#TUTKIMUSTIISTAI: KEVYTKIN LIIKUNTA HYÖDYLLISTÄ

Paikallaanolo on terveydelle haitallista. Sen on todettu lisäävän lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen, metabolisen oireyhtymän, ja lisäksi esim. sydän- ja verenkiertoelinten sairauksien, joidenkin syöpien, dementian ja ennenaikaisen kuoleman riskiä. Jos paikallaanoloa on paljon ja jaksot ovat pitkäkestoista, sairausriskit voivat kasvaa, vaikka liikkuisi säännöllisesti.
Tuoreessa hollantilaisessa tutkimuksessa arvioitiin nk. kompositionaalista isotemporaalista substituutio -mallia käyttäen, mitä 60 minuutin paikallaanolon korvaaminen kevyellä liikkumisella vaikuttaisi 1041 tutkimushenkilön kardiometabolisiin riskitekijöihin. Henkilöiden keski-ikä oli 64 v., ja 39,5% heistä oli naisia. Alkuun tutkimushenkilöiden liikunnan ja paikallaanolon määrä mitattiin kiihtyvyysanturilla 8 päivän ajan. Itse analyyseissä otettiin huomioon myös henkilöillä jo olevia kardiometabolisia riskitekijöitä ja sairauksia.Kun paikallaanoloa korvattiin kevyellä liikunnalla (ilman hikoilua tai hengästymistä), painoindeksin arvioitiin paranevan 28%, munuaisten arvioidun suodatusnopeuden lisääntyvän 68ml/min/1,73 m2 ja verensokerin laskevan 5 mmol/l. Suurimmat positiiviset muutokset tapahtuivat yli 8,5 h päivässä paikallaan viettävillä henkilöillä. Kardiometaboliset hyödyt olivat samaa luokkaa, korvattiin paikallaanolo suhteellisesti samalla määrällä kevyttä tai kohtalaisesti rasittavaa liikuntaa.

Moderni elämä saa meidät viettämään paljon aikaa paikoillamme. Liikkeen on todettu olevan terveyttä edistävää, ja hyötyä voidaan saada lisää liikunnan rasitusta lisäämällä. Tämän tutkimuksen mukaan jo pienikin muutos, ylösnousu ja kevyt liikuskelu, voi olla askel parempaan – ja suurimman hyödyn saavat suurimmassa riskissä olevat: he, joilla paikallaanoloa on eniten, työssä ja vapaa-ajalla.
Artikkeli: Van Der Sluijs KM et al. Cardiometabolic Benefit of Replacing Sedentary Time with Light-Intensity Physical Activity: Compositional Data Analysis of the Nijmegen Exercise Study. Med. Sci. Sports Exerc. 2025:57(8);1711-20.
Kirjoittaja: LT, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Harri Helajärvi